Au pair -tunnelmia Espanjasta

Eka viikko aupair-elämää on takana ja ihan aluksi täytyy sanoa, että mulla on käynyt uskomattoman hyvä tuuri perheen ja kaiken kanssa. Tottakai on uusia ja jännittäviä asioita joihin sopeutua, mutta perhe on auttanut super paljon kaikessa ja tehnyt mun olon mukavaksi ja kotoisaksi. Kirjottelin instagramin puolelle että "Vaikka mun espanjan taidot ei vie paljoo pidemmälle kuin "hola" ja "adios" ja mun vastustuskyky tais jäädä Itämeren puolelle, en oo missään reissussa tuntenut oloa yhtä kotoisaksi niin nopeesti kuin täällä". Jo ekan päivän jälkeen tuntui siltä kun olisin ollut täällä viikon, ja nyt kun oon ollut täällä viikon, tuntuu että just saavuin.

Lensin Helsingistä Madridiin ja Madridista Santanderiin, joka on tän kotikylän läheisin isompi kaupunki ja koko Cantabria-alueen isoin kaupunki. Lento Santanderiin oli tunnin myöhässä ja perille pääsin vasta puolen yön pintaan, onneksi mua oltiin vastassa kentällä. Heti ensimmäisenä iltana (yönä) mulle esiteltiin näiden hieno koti ja sain itse puristettua appelsiinimehua, parasta! Pari ekaa päivää tytöt olivat koulussa ja mä sain totuttautua rauhassa täällä oloon perheen koiran Lolan kanssa. Olin ikävästi vähän flunssainen koko viikon mutta nyt on onneks helpottanut.

Mun tehtäviin ei kuulu mitään lapsenvahtihommia, sillä perheen tytöt on 12 ja 14 vuotiaita.  Halusin nimenomaan perheen jossa lapset on vähän vanhempia, jotta  niiden kanssa pystyy oikeesti juttelemaan. Mun hommiin kuuluu englannin ja tanssin opettaminen. Tytöt on tosi fiksuja, kilttejä ja hauskoja. Muutenkin koko perhe on aivan ihana ja huumori kohtaa hyvin. Mulle järjestetään paljon ohjelmaa ja vaihtoehtoja mitä voin tehdä, ollaan kävelty paljon upeissa maisemissa ja nää kuvat onkin meidän alkuviikon kävelyretkeltä viereiselle vuorelle. Nautin rauhallisesta pikkukylän meiningistä kun parvekkeelta näkyy lehmiä ja välillä kuulee aasin äänekästä ääntelyä, mutta koti on tosi hieno ja moderni. Kiva kombo, jossa viihdyn erittäin hyvin.

Koko aupair-idea lähti tosi spontaanisti yhden kaverin kertoman perusteella ja innostuin kun kuulin, että tätä voi tehdä vain kuukauden ajan. Vaikka kuinka haluaisin olla spontaani, oon sellanen ämpyilijä ja miettijä kaikessa. Tää päätös lähteä tuli aika nopeasti ja heti oli sellainen fiilis että joo, tän mä haluan tehdä.